Site Effects - paikkavaikutuksia

Site Effects - paikkavaikutuksia on improvisaatioon ja paikkalähtöisyyteen syventyvä tanssijoiden ja muusikoiden yhteistyöprojekti, joka alkoi v. 2010 Pia Lindyn ja Anu Rajala-Erkutin aloitteesta. Site Effects -projektin tavoite on ollut lisätä kohtaamisia, vuoropuhelua ja yhteistyötä tanssijoiden ja muusikoiden välillä sekä tarjota korkeatasoisia taide-esityksiä improvisaatiomenetelmiä ja käytäntöjä työstämällä. Viemällä tanssia ja musiikkia kaupunkiympäristöön Site Effects -projekti on pyrkinyt tuomaan esille erilaisia tapoja nähdä ja kokea kaupunkia urbaanina maisemana. Se on tarjonnut kaupunkilaisille erilaisia, absurdejakin mielikuvia ja tulkintoja tutuista paikoista.
 

Ryhmä on järjestänyt avoimia harjoituksia, jameja ja esiintynyt Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Esiintymisiä Kuopiossa on ollut Sotkulla ja Paikallisliike-festivaalilla, jonka aikana toteutettiin sarja esityksiä eri kaupunkitiloissa. Joensuussa esiintymisiä on ollut Taidekeskus Ahjossa sekä Hippa-festivalilla.
 

Site Effects -ryhmä nähtiin viimeeksi Paikallisliikefestivaalilla kesäkuussa 2012.  
         

Konsepti: Pia Lindy ja Anu Rajala / tanssitaiteilijat: Sonja Jokiniemi, Anu Rajala, Kira Riikonen ja Pia Lindy / muusikot: Mammu Koskelo, Anja Mauranen ja Antti Raekallio. Puvustuskonsultaatio: Riikkamaria Korhonen / Tuotanto: Itäinen tanssin aluekeskus. Mukana Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon taidetoimikunnat. Kuvat: Pasi Ruotsalainen.

 

SITE EFFECTS -TAITEILIJAT

Tanssitaiteilija Sonja Jokiniemi  on opiskellut, asunut ja työskennellyt Englannissa, Irlannissa ja Suomessa. Jokiniemi työskentelee esiintyjänä erilaisissa kokoonpanoissa ja projekteissa sekä oman taiteen parissa. Hänen töihinsä kuuluvat yhteistyöt eri alojen taiteilijoiden kanssa sekä sooloartistina toteutetut projektit. Jokiniemi on opiskellut tanssitaidetta Laban Centerissä Lontoossa, josta valmistui vuonna 2006.  Tämän jälkeen hän on toiminut freelance-taiteilijana. Työssään hän on kiinnostunut yhteisölliseen ajatteluun pohjatutuvista tutkimuksista sekä näiden tilaisuuksien ja tilojen ehdottamisesta. Hän tutkii mm. kielen / järjestelmän muotoutumiseen ja rakenteisiin liittyviä kysymyksiä koreografisina pohjina ja lähtökohtina. Liike inspiroi häntä muutoksen kehollistumana ja estetiikkana.  

Muusikko Mammu Koskelo on freelancer-kansanmuusikko ja musiikkipegagogi (AMK). Koskelo aloitti huhtikuun 2011 alusta 3-vuotisen työn Pohjois-Karjalan kansanmusiikin läänintaiteilijana. Lisäksi hän työskentelee säveltäjänä, sovittajana ja muusikkona erilaisissa teatteriryhmissä ja useissa bändeissä. Käsissä taipuvat kanteleet, kieli- ja lyömäsoittimet, laulu ja äänet sekä tilasta löytyvät soivat esineet. Koskelo on työskennellyt improvisaation ja ”hetkessä reagoimisen” parissa viimeisen 10 vuotta sekä muusikoiden, näyttelijöiden että tanssijoiden kanssa. 

Tanssitaiteilija Pia Lindy  on improvisoidun tanssin ja esityksen moniosaaja, joka yhdistää tekemisessään niin huumoria ja vakavuutta, oivaltavaa tanssillista toimintaa kuin kriittistä yhteiskunnallista ajattelua Valmistuttuaan Amsterdamin The School for New Dance Development -laitokselta 1995  Lindy on toteuttanut useita sooloteoksia ja yhteistyöprojekteja eri taiteilijoiden kanssa Suomessa ja ulkomailla. Työssään Pia Lindy pohtii yhteiskuntaan, tanssiin ja taiteeseen sidottuja odotuksia ja arvoja. Mitä tanssi/taide kertoo tai mitä sen pitäisi olla? Lindy on syventynyt improvisaatioon ja prosessikeskeisyyteen työskentely- ja esitysmuotona ja toimintaan erilaisissa ympäristöissä/konteksteissa. Valtion tanssitaidetoimikunta myönsi Pia Lindylle 5-vuotisen työskentelyapurahan kaudelle 2011-2015. 

Muusikko Anja Mauranen  on muusikko ja musiikkipedagogi, jolla on kokemusta niin klassisen, kevyen kuin improvisoidunkin musiikin puolelta. Mauranen on kiinnostunut äänen ja liikkeen yhteyksistä ja vuoropuhelusta. Mauranen on valmistunut 2006 Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan musiikkikasvatus. Mauranen työskentelee musiikin lehtorina ja toimii freelance-taiteilijana. Mauraselle on myönnetty henkilökohtaisia työskentelyapurahoja vuosina 2007-2008.  

Muusikko Antti Raekallio on opiskellut Kokkolassa kitaransoitonopettajaksi ammattikorkeakoulun kansanmusiikkipuolella. Hän soittaa kitaraa, mandoliinia ym. kielisoittimia (pääsoittimeksi on muodostunut irlantilainen buzuki) sekä lyömä- ja kosketinsoittimia. Hän kokeilee mielellään kaikkea mahdollista, mistä ääntä saa - myös omaa kehoa. Raekallio on esiintynyt myös liikkujana muutamassa nykytanssiteoksessa ideologialla tanssi kuuluu kaikille. Tällä hetkellä Raekallio pyrkii panostamaan myös Antero Vipusen Viesti -etno-jazz bändiinsä. Raekallio toimii Pohjois-Savon Taidetoimikunnassa esittävien alojen läänintaiteilijana.  

Tanssitaiteilija Anu Rajala-Erkut on koreografi, tanssinopettaja ja esiintyjä. Hän on valmistunut koreografiksi Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteenlaitokselta. Työssään Rajala-Erkut on kiinnostunut ihmisistä ja improvisaatiosta työskentely- ja esitysmuotoina sekä eri taiteen- ja tieteenalojen rajankäynnistä. Hän on toteuttanut useita teoksia eri kokoonpanoilla näyttämötiloista ulkotiloihin ja työskennellyt niin taiteilijoiden, tutkijoiden kuin  erilaisten yhteisöjenkin kanssa. Tällä hetkellä hän toimii  taiteellisena suunnittelijana Itäisessä tanssin aluekeskuksessa. 

Tanssitaiteilija Kira Riikonen  on toteuttanut niin omia tanssituotantoja kuin yhteistyöprojektejakin toisten koreografien ja teatteriohjaajien kanssa ulkomailla ja Suomessa (mm. Joensuun, Jyväskylän ja Lappeenrannan kaupunginteatterit). Riikonen on työskennellyt tanssijana Isossa-Britanniassa vuoteen 2003 saakka valmistuttuaan Laban Centrestä 2000. Koreografin ja tanssijan töiden ohessa Riikonen valmistui Teatterikorkeakoulun koreografin opinnoista tanssitaiteen maisteriksi 2010. Työssään Riikonen on innostunut tekstin ja liikkeen yhteydestä ja ristiriidasta, liikkeen motivaatiosta ja merkityksestä. Tutkimus liikkeen ja tanssin ainutlaatuisuudessa on tärkeä innoke ajatusten, tunteiden ja yksilön, yhteisön ja ympäristön suhteita tutkiessa. Mitä sellaista tanssi voi ilmaista, mihin sanat eivät taivu? Mitä liikkeen ja tekstin liitto voi tuoda näkyväksi, mihin ne yksistään eivät yltäisi?