Encounters in Art III -seminaarin videotaltiointi on julkaistu

Kolmas valtakunnallinen Encounters in Art -seminaari järjestettiin Joensuussa 28.-30.11.2019. Teemana oli kehollisuus monikielisissä ja kulttuurisissa konteksteissa, erityisesti yhteisötaiteessa ja kieltenopetuksessa.

Taide piirtimen jälkenä paperilla, tanssin liikkeenä ja musiikin rytminä on ruumiillisen toiminnan tulosta. Se tarjoaa tekijälleen mahdollisuuden käsitellä subjektiivisia tuntemuksiaan, havaintojaan ja aistimuksiaan irrottautuneena rationaalisen ajattelun ja reflektiivisen tietämisen säännöistä. Parhaimmillaan taide avaa tekijälleen uusia tapoja olla yhteydessä omaan minuuteen, mutta myös toisiin ihmisiin ja maailmaan.

Kutsupuhujina toimivat ArtsEqual-hankkeen Arts@School-tutkimusryhmän johtaja, tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila Taideyliopistosta sekä Crossing Borders -hankkeen johtaja, soveltavan kielentutkimuksen professori Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopistosta. Lauantaina ohjelma jatkuu tutkijoiden ja taiteilijoiden puheenvuoroilla, interaktiivisilla postereilla ja työpajoilla.

Seminaari kokosi yhtee noin sata aiheesta kiinnostunutta taiteilijaa, tutkijaa ja alan ammattilaista.

Video: Jyri Keronen 2019