Uutiset

Joukko ihmisiä katsoo esiintyjää hämärässä huoneessa. Seinällä on valonauha. Esiintyjällä on kädet levitettyinä sivulle.

ITAK:lla on uudet verkkosivut!

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen verkkosivut ovat uudistuneet. ITAK:n verkkosivustouudistuksen tavoitteena oli parantaa sivuston saavutettavuutta, selkeyttä, käytettävyyttä ja visuaalista ilmettä.

Tanssija on huutaa maassa, hänellä on kasvojensa ympärillä muovinen huivi ja kädet ojentuneina taakse. Kitaraa soittava ihminen taustalla.

ITAK:n avoimet haut vuodelle 2027

Itä-Suomen tanssin aluekeskus avaa kolme avointa hakua tanssitaiteilijoille vuodelle 2027. Haut avautuvat toukokuussa 2026.

Tanssija on levittänyt sormensa ja kätensä eri suuntiin. Hän on pukeutunut pehmeään vaahtomuovisuojukseen ja täyttänyt poskensa pyöreiksi ilmalla.

SOTURIT-teokseen valittiin kaksi tanssijaa avoimella haulla

SOTURIT-teokseen järjestettiin avoin koetanssi, jossa etsittiin kahta ammattitanssijaa osaksi työryhmää.

Näyttämöllä esiintyjä soittaa avainviulua. Hänen vieressään on punertava penkki ja seinälle on heijastettu orgaanisia muotoja varjoina.

Ohjelmistovalinnat vuodelle 2026 – tanssitaidetta Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä

Vuonna 2026 Itä-Suomen tanssin aluekeskus mahdollistaa tanssitaiteilijoiden työtä toiminta-alueellaan Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa kolmen uuden tukimuodon kautta.

Eeva Eloranta hymyilee Jenni Rissasen vierellä. He istuvat sohvan reunalla takanaan viherkasvi.

Uusi hallitus ja puheenjohtaja Tanssitaiteen tuki ry:lle

Itä-Suomen tanssin aluekeskusta hallinoivan yhdistyksen Tanssitaiteen tuki ry:n vuosikokous valitsi marraskuussa uuden puheenjohtajan ja hallituksen yhdistykselle.

Joukko eri ikäisiä harrastajia kurkottelee toistensa lomassa ja koskettaa toisiaan käsivarsillaan. Heillä on värikkäät vaatteet ja keskittyneet ilmeet. Taustalla valonheitin kohti katsojaa.

Tavis Dance Company: Tanssien tutuksi -ryhmään otetaan mukaan vielä muutamia tanssijoita

Tanssien tutuksi -ryhmään otetaan vielä mukaan muutamia tanssijoita. Ilmoittaudu mukaan tammikuun aikana ja pääset treenaamaan tanssia mukavaan joukkoon koko kevääksi!

Joukko eri ikäisiä tavallisia ihmisiä maassa polvillaan kurottelee eri suuntiin toistensa käsien lomaan. Heillä on värikkäät vaatteet ja keskittyneet ilmeet ja he koskettavat toisiaan käsillään.

Ilmoittaudu mukaan Tavis Dance Companyn ryhmiin kevätkaudelle 2026!

Tavis Dance Company on harrastusryhmä, joka koostuu tavallisista eri-ikäisistä ihmisistä, joilla on uteliaisuutta, avoimuutta sekä halua ilmaista itseään ja kokeilla uutta. Nyt voit ilmoittautua mukaan kevään 2026 ryhmiin!

Kuopio Tanssin Kaupunki kutsuu mukaan ideoimaan!

Haluaisitko sinä mukaan Kuopio Tanssi Kaupunki -tapahtumiin ja postituslistalle? Laajennamme nyt piiriämme ja haluamme ideoida uudelleen, mitä kaikkea kuopiolaiset tanssin toimijat voisivat yhdessä tehdä!

Ohjelmisto julkaistu! Yksin Sateessa – Joensuun nykytanssifestivaali 2025

Yksin Sateessa – Joensuun nykytanssifestivaali 27.–29.11.2025

 Yksin Sateessa -festivaali on itäsuomalaisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten tekijöiden kohtaamispaikka Joensuussa. …

Ammattilaisten verkostoitumiskahvit syksyllä 2025

Lokakuussa kokoonnumme yhdessä kahvittelemaan Itä-Suomen tanssialan ammattilaisten kesken Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Tule mukaan tapaamaan kollegoita ja jututtamaan Itä-Suomen tanssin …

Avoin haku: Esiintyjäksi SOTURIT-teokseen

SOTURIT on Tanssiteatteri Minimin kutsuman koreografi Anne-Mareike Hessin (Luxembourg) uusi teos kolmelle tanssijalle. 
Teos perustuu Hessin vuonna 2018 luomaan …