Näyttämöllä esiintyjä soittaa avainviulua. Hänen vieressään on punertava penkki ja seinälle on heijastettu orgaanisia muotoja varjoina.
Syntyä / syvyydestä saa lisäesityksiä Etelä-Savossa vuonna 2026. — Kuva: Petra Kuha

Ohjelmistovalinnat vuodelle 2026 – tanssitaidetta Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä

Vuonna 2026 ITAK tukee yhden kantaesityksen tuotantoa 20 000 eurolla Joensuussa, yhtä työryhmää uuden teosprosessin käynnistämisessä Kuopiossa sekä tuottaa yhdelle tanssiteokselle esitysvierailun Mikkeliin.

Lokakuussa sulkeutuneisiin avoimiin hakuihin saapui määräaikaan mennessä 42 hakemusta.

– Loistavia hakemuksia tuli jälleen enemmän, kuin meidän oli mahdollista ohjelmistoon valita. Hienoja ideoita ei haluaisi millään jättää toteuttamatta. Kannustankin taiteilijoita hakemaan samoilla ideoilla myös uudelleen avoimissa hauissamme, ITAK:n taiteellinen johtaja Veera Lamberg kommentoi hakua.

ITAK:n ohjelmistovalinnat vuodelle 2026

KANTA-kantaesitystuki Kira Riikosen ryhmäkoreografialle …siksi minä tanssin!

Yksin Sateessa -festivaalilla Joensuussa ensi-iltansa saava koko illan ryhmäkoreografia …siksi minä tanssin! tarkentaa tanssin ja ihmisyyden ytimeen ja kysymykseen siitä, miksi tanssi on yksilöille ja yhteiskunnalle niin tärkeää. Polarisaation, ympäristötuhojen ja kaaoksen ajassa tanssitaiteen potentiaali yksilön ja yhteisöjen toivon liekittäjänä kasvaa arvokkaaksi. Teoksen lähtökohtina ovat muun muassa työryhmän ja koreografi Kira Riikosen oma henkilökohtainen suhde tanssiin ja kuormittuvaan maapalloon.

Kantaesitys …siksi minä tanssin! rakentuu Tanssiva Susiraja ry:n aktiivien alullepaneman Liiketila-kärkihankkeen ja heinäkuussa nähdyn VIBE5-teoksen käynnistämälle yhteistyölle. ITAK:n 20 000 € tuki kohdennetaan koreografin ja viiden tanssijan työskentelykuluihin Joensuussa.

Työryhmä: Kira Riikonen (koreografia), Anniina Dyster, Sanna Hirvonen, Elina Ikonen, Emma-Mariella Kurkela, Kalle Pulkkinen 

Alkuvaiheen työskentelytuki Siskot-esityksen työryhmälle

Uutena tukimuotona vuonna 2026 Itä-Suomen tanssin aluekeskus alkaa tarjota alkuvaiheen työskentelytukea yhdelle työryhmälle, joka on käynnistämässä uutta teosprosessia. Alkuvaiheen tuen tarkoituksena on mahdollistaa teosidean taiteellinen työstäminen ilman painetta tuottaa teosta vielä ensi-iltaan saakka. Yhteisen tuetun työskentelyn pohjalta teosidealle on mielekkäämpää hakea rahoitusta ja tuotantopaikkaa jatkossa. Alkuvaiheen työskentelytuki myönnettiin tänä vuonna Rebecca Laube-Pohton koreografioiman teoksen Siskot alkuvaiheen työstämiseen.

Siskot on nykytanssiteos, joka syntyy tarpeesta tutkia naisten välistä tukea, ystävyyttä ja menettämistä. Teosprosessi lähtee liikkeelle siskosuhdetta pohtivista kysymyksistä. Työryhmä pohtii, miltä tuntuu kasvaa ilman siskoa tai ilman siskon kaltaista bestistä. Voiko ystävyys korvata siskouden? Millaista on naisen tuki toiselle naiselle – erityisesti silloin, kun taustalla on konflikteja, pettymyksiä tai kipua? Teosprosessi käynnistetään Kuopiossa ja teoksesta nähdään work-in-progress-demoesitys työskentelyperiodin päätteeksi. 

Työryhmä: Rebecca Laube-Pohto (koreografi) sekä tanssijat Aurora Suhonen ja Moona Penttinen

Syntyä / syvyydestä VETO-vierailuesityksenä Etelä-Savoon

Itä-Suomen tanssin aluekeskus haluaa mahdollistaa alueen tanssitaiteelle enemmän yleisöjä ja esityskertoja. Tätä tarkoitusta palvelemaan avattiin ensimmäistä kertaa vierailuesityshaku teoksille, joiden ensi-ilta on jo nähty aiemmin.

Vuonna 2026 VETO-vierailuesitys tuotetaan Mikkeliin. Vierailuesitykseksi valittiin Outi Markkulan, Emilia Lajusen ja Jaana Kurttilan teos Syntyä / syvyydestä. Teosta on esitetty aiemmin muun muassa Kuopiossa ITAK-näyttämöllä, Tampereella Liikelaiturilla sekä ulkotiloissa.

Syntyä / syvyydestä on kahden tanssilla ja musiikilla itseään ilmaisevan esiintyjän sekä skenografin yhteistyö. Teos ammentaa pinnanalaisesta ja silmäluomien takaisesta, sisäisistä maisemista, joita tanssi ja musiikki maanittavat esiin. Teos sukeltaa syvyyssuunnassa sekä henkilökohtaisiin että kansallisiin arkistoihimme: kansanperinteen kerääjien tallentamiin sävelmiin ja säkeisiin sekä tallentamatta jätettyyn materiaaliin – niin kutsuttuihin arkistojen hiljaisuuksiin.

Avoimet haut avataan jälleen toukokuussa

Kiitämme kaikkia avoimeen hakuun osallistuneita ja olemme innoissamme tulevan vuoden ohjelmistovalinnoista.

– Olen erityisen iloinen siitä, että valitut teokset työllistävät ison joukon alueellamme aktiivisesti vaikuttavia taiteilijoita. Iloitsen siitä, että pääsemme tänä vuonna tukemaan monipuolisesti uransa eri vaiheissa olevia tekijöitä työssään, Lamberg sanoo.

Nähdään esityksissä!

Vuoden 2027 ohjelmistoon avoimet haut julkaistaan jo toukokuussa 2026.

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen toiminnan mahdollistaa Taide- ja kulttuuriviraston yleisavustus sekä kuntakumppaneidemme tuki (Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Kangasniemi).

Veera Lamberg

Taiteellinen johtaja

veera.lamberg@itak.fi
+358 40 016 4232

Ohjelmistosuunnittelu, kehittäminen, kumppanuudet ja yhteistyö, yleisötyö