
Kuopiossa järjestetään kaksiosainen Esineilmaisun voima -niminen esine- ja nukketeatterin tapahtuma 26.-27.5.2017. Perjantaina Kulttuuriareena 44:n valtaa esineteatterin mikrofestivaali. Lauantaina pohditaan aikuisten nukke- ja esineteatteria Kino Kuvakukon seminaarissa.
Esineteatterin mikrofestivaali perjantaina 26.5. klo 17.00-21.00 Kulttuuriareena 44:ssä sekä Valkeisenlammella
Uudella festivaalilla nähdään kolmiosaisen työpajan aikana ideoituja teoksia, joissa ihmisten
lisäksi esiintyvät myös esineet. Työpajan osallistujat ovat kuopiolaisia esittävien taiteiden
tekijöitä, jotka kutsuvat nyt yleisön mukaan teostensa tämänhetkiseen vaiheeseen. Luvassa
on muun muassa pöytä-, katu- ja varjoteatteria sekä suuri marionettikone, jossa katsojakokija
voi itsekin asettua langoista ohjailtavan nuken asemaan! Seitsemästä esityksestä
kuusi on tarkoitettu kaikenikäiselle yleisölle ja yksi yli 14-vuotiaille. Perjantain 26.5. festivaali
alkaa työpajalla kello 17.00 Kulttuuriareena 44:n tiloissa, käväisee Valkeisenlammella ja palaa
takaisin Kulttuuriareenalle. Katujuna kuljettaa yleisön tilausajona esityspaikasta toiseen.
Mikrofestivaalin ohjelma löytyy täältä(avautuu uudessa ikkunassa) ja traileri täältä(avautuu uudessa ikkunassa). Tapahtuma on maksuton.
Aikuisten nukke- ja esineteatteria käsittelevä seminaari lauantaina
27.5. klo 11.00-17.00 Kino Kuvakukossa.
Nukketeatteri tunnetaan meillä ennen muuta lasten hupina, mutta mitä on aikuisten
nukketeatteri? Millaisia keinoja nukke- ja esineteatteri antavat esimerkiksi väkivallan,
seksuaalisuuden tai pyhän käsittelyyn? Entä miten näitä keinoja voidaan soveltaa sosiaalija
terveysalalla?
Tule kuulemaan ja esittämään omat kysymyksesi! Ohjelmaan on varattu aikaa keskustelulle
jokaisen puhujan jälkeen ja lopuksi.
Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.
Ilmoittauduthan ennakkoon 25.5. mennessä
osoitteeseen: katriina.andrianov@taike.fi.
Tapahtuma on maksuton.
Seminaarin ohjelma
Esineilmaisun voima -kokonaisuuden järjestävät yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen
Itä-Suomen aluetoimipiste, nukketeatterijärjestö Suomen UNIMA ry ja Kuopion kaupunki.