Vesillelasku-mentorointiohjelmaan tuli yhteensä 39 hakemusta, joiden joukosta Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen, Tanssiteatteri Minimin ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali taiteelliset johtajat valitsivat mukaan neljä tanssitaiteilijaa: Ira Vuolle, Mathilda Kauppila ja SAI kollektiivin Ronja Syvälahti ja Wilma Mustonen.
”Hakemuksia käsiteltäessä kiinnitettiin erityisesti huomiota tanssitaiteilijoiden ammatillisiin kehittämisaihioihin ja heidän ajatuksiinsa tanssitaiteesta tämän hetkisessä yhteiskunnassa. Taiteellisten ideoiden runsaus sekä laatu ja niihin kohdistuva intohimo olivat myös valintaan vaikuttavia tekijöitä. Ohjelmaan valittujen tanssitaiteilijoiden hakemuksia yhdisti niiden monimuotoisuus ja kyky kertoa omasta praktiikastaan ei vain yhden teosidean kautta, vaan pikemmin kaiken kattavan ammatillisen pohdiskelun kautta.”, kertoo Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja Jaakko Toivonen valinnoista.
Ira Vuolle on breikkauksen maailmasta ponnistava tanssitaiteilija, jonka työssä yhdistyvät useat eri tanssilajit ja praktiikat. Hänvalmistui vuonna 2019 Riveria Outokummun tanssin koulutuksesta, jota ennen opiskeli breikkausta Ruotsissa Åsa folkhögskolassa. Ira vaikuttaa tällä hetkellä Vähäkämä- ja Muuat-kollektiiveissa, King Kontrast Crew -breikkiryhmässä sekä Suomen Breikkiliiton hallituksessa varajäsenenä. Kollektiivinen työskentely, uteliaisuus, spontaanius, hankalat keholliset tilanteet ja innostuminen ovat tärkeitä Iralle tanssin tekemisessä.
Ira odottaa Vesillelasku-projektilta työskentelyä yhdessä muiden projektiin osallistuvien koreografien kanssa, keskustelua, ajatusten ja ideoiden jakamista, omien työskentelytapojen ja näkemysten laajentumista, yllätyksiä ja tutkimista.
Mathilda Kauppila on joensuulainen tanssin ammattilainen, joka työskentelee monipuolisesti Itä-Suomen alueella muun muassa esiintyjän, yhteisötaiteilijan ja tanssin ohjaajan rooleissa. Mathilda haluaa luoda alueellisesti ja sosiaalisesti saavutettavaa tanssitaidetta sekä inhimillisesti kestäviä työympäristöjä. Tällä hetkellä hän on kiinnostunut improvisaatiosta, hiljaisuudesta, empatiasta ja sosiaalisen tilan muodostumisesta.
Mathilda kertoo olevansa innoissaan päästessään Vesillelaskun myötä jakamaan yhdessä oppimisen prosesseja ja syventymään ammatillisen osaamisen kehittämiseen!
SAI kollektiivi on suorasanainen, feministinen, räväkkä, dadaileva ja rohkea duetto, joka toimii seksuaali -ja kielivähemmistön edustajana sekä äänenä. Kollektiivin Ronja Syvälahti ja Wilma Mustonen inspiroituu popmusiikin lyriikoista ja työskenteleekin impulsiivisuuden sekä tunnemuistin pohjalta. SAI kollektiiville tärkeää on leikkisyyden ja arvaamattomuuden ylläpitäminen työskentelyssä sekä materiaalin kierrättäminen ja uusiokäyttö. Kollektiivin tapana on tuoda esiin tabuja, rikkoa rajoja, pistää show pystyyn, panostaa visuaalisuuteen sekä täristä biittien tahtiin.
SAI kollektiivin jäsenet haluavat Vesillelasku-mentorointiohjelman kautta oppia toimimaan yhdessä ammatillisesti tanssitaiteen jokaisella osa-alueella, selkeyttää kollektiivista toimijuuttaan sekä luomaan pitkäkestoisen uran tanssija-koreografiduona.

© Piia Kinnunen, Jussi Ulkuniemi, Laura Salonen