Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteelliseksi johtajaksi on valittu tanssitaiteilija Veera Lamberg.
Lamberg aloittaa tehtävänsä ITAK:n osatuotantojen ja Yksin Sateessa -festivaalin osalta heti, mutta ottaa varsinaisen puolipäiväisen toimensa vastaan 8.8.2022 alkaen.

“Aloitan työn ITAK:n taiteellisena johtajana todella innokkain mielin. Nyt koronapandemian jälkimainingeissa on ihanaa päästä yhdessä jälleenrakentamaan tanssin kenttää ja nostamaan kunnolla esiin tanssitaiteen erityispiirteitä. Tuntuu, että ihan ammattilaistasollakin on pohdittava uudestaan, miksi ja kenelle haluamme tätä työtämme tehdä. Haluan tukea intohimoa ja innostusta erittäin haastavan korona-ajan jälkeen ja tehdä tanssista taas tärkeää.
Viime aikoina olen pohtinut työssäni paljon kestävyyden, eettisyyden ja työhyvinvoinnin kysymyksiä. On hienoa päästä työskentelemään organisaatioon, jossa näitä asioita voi viedä eteenpäin. Taiteellisesti odotan monitasoista, puhuttelevaa ja sopivasti haastavaa ohjelmistoa.” Lamberg kertoo
Veera Lamberg on Trinity Labanista Lontoosta valmistunut tanssitaiteilija, joka on opiskellut myös tanssin tutkimusta Helsingin yliopiston teatteritieteen oppiaineessa. Lamberg on esiintynyt monenlaisissa tuotannoissa pienistä kaupunkitilassa esitetyistä teoksista oopperatalon näyttämön esityksiin. Lisäksi hän on toiminut koreografina, opettajana, kirjoittajana ja tuottajana sekä tehnyt erilaisia yleisötyöprojekteja.
Tällä hetkellä hän toimii viimeistä kauttaan
Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n (STST) puheenjohtajana.
”Haluan taiteilijan työni ohella olla mukana kehittämässä taidekenttää ja sen rakenteita niin, että taiteella olisi tulevaisuudessa tärkeämpi rooli yhteiskunnassa ja taiteilijoilla paremmat mahdollisuudet tehdä kestävästi työtään.” Lamberg sanoo
Taiteellisen johtajan haussa käytettiin anonyymia rekrytointia. Määräaikaan mennessä ITAK sai yhteensä yhdeksän hakemusta, joista haastateltiin viittä hakijaa.