Jäsen! Ilmoittaudu mukaan työhyvinvoinnin vertaisryhmään

Vahvistin on Työterveyslaitoksen kehittämä mielen hyvinvointia tukeva vertaisryhmämalli. Se on tarkoitettu taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alojen itsensätyöllistäjien, freelancereiden, apurahansaajien ja yksinyrittäjien työkyvyn edistämiseksi. Vahvistin on suunnattu mielen hyvinvoinnin edistämisen, voimavarojen vahvistamiseen ja kuormituksen käsittelyyn ennalta ehkäisevästi. Vahvistin ei ole terapiaa, eikä tarkoitettu kriisitilanteiden ratkomiseen tai mielenterveysongelmien hoitoon.

Vahvistin-vertaisryhmässä käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi:

Työkyky ja palautuminen 
Ammatti-identiteetti
Itsensä johtaminen ja ajanhallinta 
Oman osaamisen kehittäminen ja sanoittaminen 
Raha
Yhteistyö ja psykologinen turvallisuus
Verkostot

ITAK pilotoi mallin käyttöä tänä keväänä Kuopiossa. Ryhmään mahtuu ITAK:n henkilöstön lisäksi mukaan 5 vertaisryhmätyöskentelystä kiinnostunutta Tanssitaiteen tuki ry:n ammattilaisjäsentä. Jos työskentely osoittautuu mielekkääksi, voimme toteuttaa ryhmän myöhemmin myös etäversiona, jotta muistakin kaupungeista osallistuminen on mahdollista.

Tarkista aikataulut alta ja ilmoittaudu mukaan 18.3. mennessä sähköpostitse itak@itak.fi. Toivomme osallistujilta sitoutumista koko vertaisprosessiin, joten pääsethän mukaan kaikille kokoontumiskerroille (yksi poissaolo mahdollinen).

Vahvistin-vertaisryhmän kokoontumiset ITAK-näyttämöllä Kuopiossa

to 20.3. klo 14.30–16.30

to 3.4. klo 14.30–16.30

to 24.4. klo 14.30–16.30

to 8.5. klo 14.30–16.30

to 5.6. klo 14.30–16.30