Liikkeen seuraajat: Pukusuunnittelija Elina Ström

Liikkeen seuraajat -juttusarja nostaa esiin tanssitaiteen parissa työskenteleviä ammattilaisia kunkin tanssin aluekeskuksen piiristä tanssin aluekeskusverkoston 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Juttusarjan ensimmäisessä osassa haastattelimme Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen osatuotattaman Näkki-esityksen pukusuunnittelija Elina Strömiä.

Näkki sai alkunsa kun tanssitaiteilija Veera Snellman kutsui Elina Strömin työskentelemään kanssaan hahmolähtöiseen esitysprojektiin. Aiemmin Snellman ja Ström olivat tehneet yhdessä Vieras väki -lastentanssiesityksen, jonka keskiössä olivat erilaiset suomalaisen mytologian hahmot.

Näkki kantaesitettiin Joensuussa 26.9.2024. Teos on kaupunkitilassa vaeltava tanssiesitys, jonka keskiössä on hahmolähtöinen koreografia ja massiivinen ja näyttävä puku.

”Työskentelen pukusuunnittelijana tanssitaiteen, teatterin ja esittävän taiteen parissa sekä elokuva- ja tv-alalla, kuvauksissa muissakin pukuryhmän tehtävissä. Eniten viimeaikoina olen tehnyt juuri tanssia.

Pukusuunnittelu tanssitaiteen konteksissa eroaa muista pukusuunnittelijan töistä siinä, miten muissa yhteyksissä työ usein painottuu enemmän ennakkosuunnitteluun. Päätöksiä voidaan tehdä jo ennakkoon, vaikka tottakai asiat saattavat muuttua teatterissa tai leffassakin vielä jonkun verran myöhemminkin. Mutta tanssissa pukusuunnittelutyö on enemmän prosessissa tekemistä, yhdessä liikkeen ja koko teoksen kanssa.

Tanssiteoksessa voi olla joku idea, mistä lähdetään liikkeelle, mutta sitten se alkaa elää, ja voi elää tosi paljon koko prosessin ajan. Ainakin minulle henkilökohtaisesti sitoutuminen johonkin tiettyyn ideaan on tanssiteosprosessin alussa vaikeaa, koska tiedän, että teos ottaa lopullisen muotonsa vasta aika loppuvaiheessa. Monesti prosessi menee niin, että päätökset tehdään vasta myöhemmin. Tällaisen prosessin lopussa on sitten aina aika intensiivinen vaihe, kun pitää saada kaikki valmiiksi. Ja siitä myös tykkään, että siinä on sitä vuoropuhelua, vuorovaikuttamista.

Näkki on hahmolähtöinen teos. Lähtökohtana meillä on ollut Näkin hahmo, siitä on lähdetty liikkeelle. Veera halusi alunperinkin työskennellä ison puvun kanssa ja prosessissa yhteinen ajatuksemme oli, että puku ja liike kehittyisivät yhtä aikaa. Tähän pyrittiin, mutta tottakai huomattiin hyvin pian, että ei se ihan mene niin. Puku ja liike elävät kuitenkin vähän eri tahdissa.

Puku on sellainen osa teosta, että sitä pitää valmistella ja pitää löytää oikeat materiaalit. Tanssija voi vaikkapa kokeilla jotain liikettä, niin että tulee joku idea ja keho on siinä heti käytettävissä kokeilua varten, kun taas pukusuunnittelijalla ei välttämättä ole heti tarjolla jotain siihen sopivaa. Pukusuunnittelu vaatii erilaista valmistautumista.

Tässä prosessissa olemme edenneet tosi tiiviissä vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, vaikka olemme työskennelleet myös eri kaupungeissa. Luonnollisesti olemme sitten edistäneet tahoillamme eri asioita. Yhteisissä workshopeissa olemme sitten kohdanneet ja tuoneet yhteen ajatuksemme liikkeestä ja puvusta. Aika pitkä matka ollaan kuljettu niistä ihan ensimmäisistä prototyypeistä mitä meillä oli. Ja nyt kun niitä ensimmäisiä prototyyppejä katsoo, niin olivathan ne aikamoisia.

Eli ajatus puvun ja liikkeen luomisesta yhdessä ja vuorovaikutuksessa on toteutunut, mutta on käynyt myös ilmi, että ihan täysin linkittyneenä toinen toiseensa se ei mene.

Näkissä olemme pohtineet ja tutkineet paljon myös sitä, mitä  tanssija voi puvulla voi tehdä. Sitten olemme miettineet myös puvun tuomia rajoituksia, että muokataanko pukua vai adaptoituuko liike pukuun. Sitä on kiinnostavaa tutkia. Samoin liikkeen ja ilmavirran vaikutus pukuun on kiinnostavaa. Ja se, miten puku voi jatkaa Näkin hahmoa – tässä prosessissa kun ajatuksena on ollut rakentaa Näkin hahmo juuri liikkeen ja puvun kautta.

Ulkotiloihin pukua suunnitellessa sää ja ympäristö on tottakai haaste. Se on tekninen asia, joka pitää koko ajan muistaa taiteen tekemisen ohessa. Välillä se on raskaskin kysymys ja saattaa rajoittaa ilmaisua, että täytyy miettiä miten puku taipuu eri säätiloihin. Nykyiseen pukuun on jo suunnitteilla variaatioita ja kerroksia esimerkiksi kylmemmälle kelille. En tietenkään pukusuunnittelijana halua saattaa esiintyjää sairastumisvaaraan tai vastaavaan.

Hahmolähtöisen teoksen tekeminen on ollut antoisaa. Olen ollut aina kiinnostunut kaikista ei-ihmismäisistä olennoista. Tässä ihmiskehon ja mielikuvituksellisen olennon yhdistäminen on ollut tosi mielenkiintoista."

Näkki – kaupunkitilassa vaeltava tanssiesitys
Kantaesitys Joensuussa 26.9.2024
Työryhmä: Lindon Shimizu, Veera Snellman, Elina Ström, Vertti Korkki
Tukijat: Itä-Suomen tanssin aluekeskus, Taiteen edistämiskeskus Pohjois-Karjala

Kuva: Karoliina Gavrilov