Savonia esittää: Miten luoda ja esittää tanssiteos kotoa käsin korona-aikana?

Savonian tanssinopettajaopiskelijat antavat mahdollisuuden nähdä, minkälaisia tanssiteoksia syntyy poikkeusaikana, kun tila ja kontakti toisiin täytyy nähdä ja löytää uudella tavalla.

Savonian tanssinopettajaopiskelijat ovat kevään aikana ottaneet rohkeasti haasteen vastaan ja työstäneet tanssiteoksia kotonaan tanssisalien ollessa kiinni. Näitä teoksia varten opiskelijat ovat lähteneet tulkitsemaan koreografian tekemistä ja esiintymistä uusin tavoin. Teokset ovat syntyneet yhteistyön sekä oman taiteellisen prosessin kautta. Ne toimivat hyvinä tulevaisuuden suunnannäyttäjä ja antavat ymmärrystä siitä, mitä uutta esimerkiksi video-aspekti ja digitalisaatio tuovat tanssiteokseen, joka normaalioloissa esitettäisiin liveyleisön edessä.

Keskiviikkona 13.5. klo 19 nähdään Savonia Musiikin ja tanssin Youtube-tilillä ensiesitys Johanna Partion ohjaamasta produktiosta ”Aina joku liikkuu jossain”. Produktio on toisen vuosikurssin

opiskelijoiden teos noin 10 minuutin videon muodossa. Ajankohtaisen teoksesta tekee se, että alun perin hyvin fyysistä ryhmäproduktiota alettiin työstämään jo ennen koulutilojen sulkemista. On mielenkiintoista nähdä, miten uudet olosuhteet ovat vaikuttaneet lopputulokseen. Etäisyydestä huolimatta teoksessa näkyy, että voi olla hyvinkin lähekkäin videon välityksellä, vaikka fyysisesti oltaisiin kaukana toisistamme. Teos on tarkoitettu jokaiselle tanssitaiteesta nauttivalle ja inspiraatiota kaipaavalle.

Samalla viikolla nähdään myös toinen Savonian koreografiakokonaisuus, kun jo perinteeksi muodostuneet TEOT-koreografiat valtaavat Savonia Musiikin ja tanssin Youtube-tilin. Videoita julkaistaan lauantaina 16.5 sekä sunnuntaina 17.5 klo 18. TEOT sisältävät Savonian tanssinopettajaopiskelijoiden omia koreografioita. Lauantaina julkaistaan toisen vuosikurssin opiskelijoiden upeita sooloteoksia ja sunnuntaina päästään katsomaan kolmannen vuosikurssin ryhmäkoreografioita. Osa sooloista on nähtävissä myös livenä syksyllä Sotku-teatterilla viikolla 40.

Tanssiproduktio ”Aina joku liikkuu jossain” julkaistaan Savonia Musiikin ja tanssin Youtube-tilillä 13.5 klo 19 ja se on nähtävissä kuukauden ajan.
TEOT-koreografiat julkaistaan Savonia Musiikki ja tanssi Youtube-tilillä:
la 16.5 klo 18
su 17.5 klo 18
Myös Tekoja voi katsoa jälkikäteen.

Teksti: Marika Metsovuori ja Marikki Määttä
Valokuva: Neea Pääkkönen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Terhi Mönkkönen, 044 7855835
tehi.monkkonen@savonia.fi(avautuu uudessa ikkunassa)

Siirry Savonia Musiikin ja tanssin Youtube-kanavalle TÄÄLTÄ