Elämme uudessa arjessa, missä fyysinen kanssakäyminen on rajoitettua ja epävarmuus on kaikkien kestettävänä. Pandemian vaikutukset ovat olleet dramaattisia näyttämötaiteille ja elinkeinomme harjoittaminen on monissa tapauksissa mahdotonta. On ollut kuitenkin myös hienoa tuntea se valtava solidaarisuuden määrä ja huomata, kuinka nopeasti taidepiirit ovat reagoineet muuttuvaan tilanteeseen.
Katsoin juuri Alain Platelin C(H)OEURS musiikkiteatteri esityksen taltioinnin YouTubesta. Upeat puitteet, maailmanluokan esiintyjät ja mahtipontinen musiikki. Taltiointi on myös erittäin laadukas, mutta silti en oikein lämmennyt melkein kahden tunnin esitykselle. Minusta tuntui koko ajan, että jäin jostain oleellisesta paitsi. Mietin, kuinka erilaisen vaikutuksen esitys olisi todennäköisesti tehnyt minuun livenä. Teatterin katsomossa valtavan esiintyjäjoukon energia olisi luultavasti vyörynyt ylitseni, olisin sananmukaisesti haistanut heidät ja tuntenut musiikin värähtelyn rintakehässäni. Tanssin katsominen on aina ollut minulle hyvin fyysinen kokemus ja nyt se ei ollut sitä.
Toisaalta on ollut hienoa pystyä katsomaan netistä monia esityksiä, joita en ole päässyt kokemaan paikan päällä. Toivon, että nämä koreografien ja työryhmien jakamat teostaltioinnit innoittavat ihmisiä lähtemään katsomaan tanssitaidetta livenä, sitten kun se taas on mahdollista. Minut ne ovat ensisijaisesti laittaneet pohtimaan työnarvoteorioita ja ihan yleisesti tanssitaiteen paikkaa koronaepidemian jälkeisessä maailmassa.
Laulunopettaja ystäväni on kehittänyt erilaisia online palveluja jo muutaman vuoden. Hän vetää netissä yksityis- ja ryhmätunteja ja coachaa luovien alojen ihmisiä. Kun hän jonkin aikaa sitten kertoi ohjanneensa amerikkalaista kuoroa online, niin monet kollegat nauroivat partaansa. Nyt kun pandemia on tyhjentänyt näiden samojen kollegojen kalenterit, he ovat yllättäen osoittanut uudenlaista kiinnostusta ystäväni praktiikkaa kohden. Viime kuukausina myös monet tanssikoulut ovat siirtyneet etäopetukseen. Olen kuullut tanssinopettajilta niin positiivisia kuin negatiivisia kommentteja asian suhteen. Tanssituntien siirtäminen ja opetusmateriaalin muokkaaminen nettiin ei olekaan kovin yksinkertaiselta. Osa työnantajista ovat aliarvioineet ne haasteet, joiden kanssa opettajat nyt painivat. Onnistunut digiloikka on lopulta jotain muuta, kuin tanssisarjan opettaminen omasta olohuoneesta käsin. Toimivan etäopetuksen kehittäminen vie aikaa ja rahaa.
Kirjoitan tätä blogia kotona ruokapöydän äärellä Rotterdamissa. Siinä ei sinänsä ole mitään epätavallista ja olen tottunut etätyöntekijä. Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tiimiläiset sattuvat tällä hetkellä kaikki asumaan eri paikkakunnilla ja olemme näin pitäneet esimerkiksi viikkokokoukset jo vuoden ajan enimmäkseen netissä. Mutta maailma on nyt heittänyt melkoisen voltin ja itseasiassa minun pitäisi olla tällä hetkellä Kuopiossa. Valitettavasti olemme joutuneet kaikkien muiden teatterien tapaan perumaan koko kevätkautemme. Olen luonteeltani optimistinen ihminen, mutta viime aikoina erilaiset kolkot tulevaisuudenskenaariot ovat olleet usein mielessä. Minua huolestuttaa muun muassa ITAK:n syksyn ohjelmiston toteutuminen, tanssitaiteilijoiden työtilanne ja varsinkin koko tanssitaiteen ja ’puolentoista metrin yhteiskunnan’ yhtälö. Voimme kenties sijoitella katsojat turvallisen välimatkan päihin toisistaan, mutta mitä tulemme tekemään näyttämöllä? Orkesteri voi kuka ties soittaa pitämällä toisiinsa hajuraon, mutta Pas de deux ei tule onnistumaan. Me tanssinammattilaiset käsittelemme hyvinkin monimuotoisia asioita usein kosketuksen kautta ja kosketus toimii inspiraation lähteenä. Tanssi ilman fyysistä kontaktia on minulle sama kuin täytekakku ilman täytettä.
Björk laulaa kappaleessaan Possibly Maybe: ‘Uncertainty excites me, babe. Who knows what's going to happen? Lottery or car crash. Or you'll join a cult…’
Itse koen epävarmuuden enimmäkseen vain ahdistavana, mutta kriisien keskellä on kieltämättä myös mahdollisuus uudistua. Kun totutut ongelmien ratkaisukeinot eivät enää toimi, alkaa luovuus usein kukkia. Itse olen päättänyt käyttää ‘luppoaikaa’ jonkin sortin digitaaliseen Grand Jeté hyppyyn ja opetella käyttämään muutamaa uutta vempainta ja ohjelmaa. Kukaan ei tiedä mitkä koronakriisin pitkäaikaisvaikutukset ovat yhteiskunnassamme, mutta hoidetaan homma niin, että emme palaa normaaliin (oli se sitten mitä tahansa) tyhjin käsin.
X Jaakko
