Tammikuussa ITAK-näyttämöllä nähdään ainutlaatuinen kahden tanssiteoksen ilta, kun kahden sukupolven taiteilijat Johanna Keinänen sekä Sanni Kriikku ja Terhi Hart tuovat tuoreet esityksensä Kuopioon.
Esitykset ITAK-näyttämöllä (Suokatu 42, Kuopio) perjantaina 19.1.2024 klo 19 ja lauantaina 20.1.2024 klo 19.
Osta liput!
Matriarkka on Johanna Keinäsen tanssinsekainen monologi haudan takaa. Rakastettava esitys on kolkkoudessaan armollinen puheenvuoro välitilasta, jossa ei olla edistytty hautuumaata pidemmälle. Kauna, kateus ja pikkusieluisuus sen kun tiivistyvät ruumiin maatuessa – ja vallanhalu on kuolematon. Mustaa huumoria ja liikettä yhdistävä teos sai ensi-iltansa Yksin Sateessa -festivaalilla Joensuussa marraskuussa 2023.
lollollollollollollollollol on Sanni Kriikun ja Terhi Hartin post-milleniaali teos, joka on syntynyt heikon estetiikan, kauniin ja ylevän, vilpittömyyden, masennuksen, prekaariuden, seksin, ystävyyden ja internet-nostalgian ääreltä. Syvällistä ja monitahoista tulkintaa mahdollistava nykytanssiteos nähtiin ensimmäistä kertaa Kuopion SoiJaTanssit -tapahtumassa kesällä 2023.
Kaksi esitystä, yksi lavastus
Matriarkka ja lollollollollollollollollol nähdään samassa esitysillassa, sillä niillä on yhteinen näyttämön lavastus ja visuaaliset elementit. Teosten skenografeina työskentelevät Jaana Kurttila ja Mirkka Nyrhinen, joiden kiinnostuksen kohteena on ollut kehittää uusia ympäristöystävällisempiä työskentelytapoja esittävien taiteiden kentälle.
"Omien toimintatapojemme tarkastelun ja muuttamisen kautta pyrimme vaikuttamaan työryhmien ja -yhteisöjen ajatteluun ja käytänteisiin. Elämme keskellä monimuotoista ekologista kriisiä, joka kyseenalaistaa teatterin tekemisen perusteet ja vaatii tekijöiltä reagointia", Jaana Kurttila toteaa.
Nyrhisen ja Kurttilan projekti keskittyy koko skenografian kierrättämiseen. He pyrkivät löytämään uusia ratkaisuja esimerkiksi materiaalien käyttöiän pidentämiseen. Se ei tarkoita vain käytettyjen materiaalien kierrätystä vaan esimerkiksi saman lavastuksen käyttämistä useammassa eri teoksessa.
"Tarjoamme muulle taiteelliselle työryhmälle totutusta poikkeavin keinoin uudnelaisia lähtökohtia teosten synnyttämiseen. Uskomme, että kierrätyksessä avautuu taiteellista potentiaalia ja mahdollisuuksia tehdä raikkaalla otteella kunnianhimoista taidetta", Nyrhinen ja Kurttila summaavat.
Kuvat: Karoliina Gavrilov, Yksin Sateessa -festivaali 2023.

