SOTURIT tarkastelee maskuliiniseksi koodatun soturin arkkityypin kautta kriittisesti sitä, mitä vahvuus merkitsee nykypäivän maailmassa. Millaiset kehot saavat olla vahvoja? Kenellä on oikeus viedä tilaa? Entä mitä tapahtuu, kun haavoittuvuudesta tuleekin eräänlaista vastarintaa?
Tässä teoksessa kolme tanssijaa jää taistelukentälle, jossa panssari kohtaa pehmeyden ja taistelussa on fyysisyyden lisäksi aivan yhtä paljon tunnetta ja symboliikkaa.
Yhdessä tanssijat luovat hennon mutta hurjan liittouman, joka haastaa sukupuoliodotuksia ja kyseenalaistaa perinteiset ajatukset vallasta. Toiston ja uupumuksen kautta he antavat tilaa yhteydelle ja herkkyydelle. Vahvuus saa uuden merkityksen.
Koreografian on tehnyt luxemburgilainen taiteilija Anne-Mareike Hess. SOTURIT perustuu hänen omaan sooloteokseensa nimeltä WARRIOR, joka sai ensi-iltansa vuonna 2018 ja kiertää edelleen aktiivisesti Euroopassa. Vuonna 2026 Hess jatkaa aiheen parissa ja luo kolmelle suomalaiselle tanssijalle uuden teoksen, SOTURIT.
Vivahteikkaaseen ja mukaansatempaavaan äänimaailmaan sijoittuva SOTURIT on syvästi runollinen ja kehollinen matka eheytymisen rajamaille. Tässä uudessa teoksessaan Hess jatkaa feminiinisyyden, identiteetin ja toimijuuden tutkimista. Kun WARRIOR seisoi taistelukentällä yksin, SOTURIT muuntaa tämän henkilökohtaisen matkan kollektiiviseksi rituaaliksi, joka vahvistaa vastarinnan, voiman ja lempeyden resonansseja.
Teos on Tanssiteatteri Minimin ja Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen yhteistuotanto.
Taiteellinen työryhmä
Koreografia: Anne-Mareike Hess
Tanssijat: Virva Torkko-Muñoz, Tuija Lappalainen ja Eevi Kinnunen
Äänisuunnittelu: Marc Lohr
Valosuunnittelu: Tatu Vuori
Alkuperäinen valosuunnittelu: Brice Durand
Puvustus: Laura Enbuske, alkuperäisen pukusuunnittelijan Mélanie Planchardin työhön pohjautuen
Dramaturginen neuvonta: Heike Bröckerhoff
Alkuperäinen dramaturgia: Thomas Schaupp
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi ja Itä-Suomen tanssin aluekeskus
Kumppani: utopic productions
Valokuvat: Petra Kuha
Anne-Mareike Hess
Tanssija ja koreografi Anne-Mareike Hess tunnetaan tarkasta ja harkitusta kehon tutkimuksestaan. Hän on opiskellut HfMDK:ssa Frankfurt am Mainissa ja HZT:ssa Berliinissä, ja vuodesta 2007 lähtien hän on työskennellyt koreografien kuten William Forsythen, Ingri Fiksdalin, Rosalind Goldbergin, Antje Velsingerin ja Nicole Seilerin kanssa ja esiintynyt arvostetuissa tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa.Vuodesta 2012 lähtien hänen omat koreografiatyönsä – erityisesti WARRIOR – ovat saaneet laajaa tunnustusta ja kiertäneet kansainvälisesti festivaaleilla kuten Aerowaves, New Baltic Dance Festival (LT), Biennale Internationale de la Danse en Côte d’Ivoire (CI), Want to Dance Festival Taipei (TWN) ja SIDance Seoul (KR).
Anne-Mareike tekee tiivistä yhteistyötä TROIS C-L | Maison pour la danse (LU) -tanssiryhmän kanssa ja on Weldin (SE) taiteilija. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut luxemburgilaisen tanssiryhmä utopic productionsin taiteellisena johtajana. Hänen työstään on myönnetty useita palkintoja, muun muassa Emerging Artist Award (2012) ja Danzpraïs (2015) Luxemburgin kulttuuriministeriöltä.
Virva Torkko-Muñoz
Virva Torkko-Muñoz on kuopiolainen tanssitaiteilija. Esiintyjyyys, opettajuus ja koreografina toimiminen kulkevat erottamattomina elementteinä Virvan taiteilijuudessa. Taiteellisena missiona hänellä on tanssitaiteen saavutettavuuden edistäminen. Hän on valmistunut klassisen baletin opettajaksi Savonia ammattikorkeakoulussa (2014), jatkokouluttautunut nykytanssin saralla Budapest Contemporary Dance Academy- korkeakoulussa (tanssitaiteen kandidaatti 2018) ja suorittanut tanssinopettajan YAMK -tutkinnon Oulun ammattikorkeakoulussa (2022). Tanssiteatteri Minimissä Virva on työskennellyt vuodesta 2019.
Tuija Lappalainen
Tuija Lappalainen työskentelee monitaiteisesti esiintymisen, koreografian, ohjauksen ja dramaturgian parissa tanssin, nykyesitystaiteen ja teatterin kentillä. Hän on tehnyt yhteistyötä tanssijana mm. koreografien Anna Torkkelin (Bliss 2025), Jenni-Elina von Baghin (As time goes by 2023), Lindon Shimizun (Grasp 2025, Birongitai 2021), Sara Grotenfeltin (Voyage voyage 2024-) teoksissa sekä näyttelijänä Ishwar Maharajin eri ohjauksissa.Tuijan viimeisimpiä teoksia ovat Turku Youth Companylle toteutettu Je ne sais quoi (2025) ja Tanssivirtaa Tampereella 2025 ja Barker-teatterissa 2024 esitetty HUM.
Eevi Kinnunen
Eevi Kinnunen työskentelee esiintyjänä ja koreografina ammentaen queer-kokemuksista kehon, äänen, videon ja materian kautta. Eeville on tärkeää luoda turvallisia tiloja, joissa tanssi voi kukoistaa. Eevi on työskennellyt mm. Simone Moussetin, Sophia Rodríguezin, David Zambranon ja Laura Lehtisen kanssa. Merkittävä osa hänen taiteellisesta työskentelystään tapahtuu kahdessa kollektiivissa: Project.tgthr yhdessä Olivia Ronzanin kanssa sekä Riiviöt yhdessä Tasha Hess-Neustadtin kanssa. Kollektiivien ensi-iltoihin kuuluvat Lempi (2025), A Long Story About Our Baby (2023) ja Super We, Super Me (2022).