Kokoelma epätodellista metsämaisemaa; ihmisluonnosta inspiroitunutta tragikoomista painajaista, viimeisten ihmisten hajanaisia yrityksiä ymmärtää ja ylpeillä vielä viimeisen kerran, metsäkoneen hydraulisen elämänsykkeen ihastelua, syntymisen ja tuhoutumisen ekstaasia sekä perusmukavaa makkaranpaistoa turhuuden roviolla.
Metsäsonaatin työskentelyprosessissa työryhmä on tutkaillut luontosuhdetta ja ympäristökriisiä osoittelematta ja saarnaamatta, pyrkien monimuotoisen ja moniäänisen metsäkokemuksen esiintuomiseen.
Esityksen maailmaa rakennettiin ensimmäisen kerran harjoitusjaksolla syksyllä 2021 ja tämän pohjalta toteutui ensimmäinen demonstraatio VR:n entisellä konepajalla Kuopiossa saman vuoden marraskuussa. Seuraava demonstraaatio toteutettiin toisen harjoitusjakson pohjalta alkukesällä 2022 Kuopion SoiJaTanssit -festivaalin yhteydessä Kanttilan pihapiirissä Kuopiossa.
Nyt ITAK-näyttämölle tuotavassa versiossa Metsäsonaatin aiemmissa työvaiheissa syntynyt äänellinen, kuvallinen ja näyttämöllinen materiaali saatetaan törmäämään, kietoutumaan, ympäröitymään ja seostumaan itävaltalaisen näytelmäkirjailija Thomas Köckin näytelmätekstin Tulviva paratiisi (Harhautunut sinfonia) kanssa.
Metsäsonaatin visuaalinen ja tilallinen maailma rakentuu Ulla-Mari Lindströmin installaation The End of Earthly Delights / Maallisten ilojen loppu (2019) ympärille.
Työryhmä
Riina Björkbacka, Lasse Forsgren, Johanna Jauhiainen, Mika Juusela, Jaana Kurttila, Ulla-Mari Lindström ja Seija Pitkänen
Esiintyjät
Lasse Forsgren, Johanna Jauhiainen, Riina Björkbacka, Mika Juusela sekä sellisti Elli-Sofia Tikkala
Esityksen kesto
Noin 2 tuntia (tarkentuu myöhemmin)
Tukijat
Taiteen edistämiskeskus, Helanderin säätiö sekä SKR/ Pohjois-Savon rahasto
LIPUT TÄSTÄ LINKISTÄ!
Sotkulla ovilipunmyynti alkaa 1 h ennen esitystä.
23 € / Peruslippu
21 € / Eläkeläiset, opiskelijat, lapset (alle 16 v.), työttömät ja varusmiehet
18 € / Pyörätuolit ja ryhmät (väh. 20 hlö).
Avustajat veloituksetta, mutta heilläkin on oltava pääsylippu.