TEOT jälleen Sotkulla!
TEOT-koreografiaillassa esitellään Savonia ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoiden 2. vuosikurssin koreografioita. Luvassa niin soolo-, duo- kuin ryhmäteoksia. Lavalla nähdään vahvaa tulkintaa ja läsnäoloa yhdistettynä liikkeen dynamiikkaan. Jokainen koreografi kertoo oman tarinansa ja ilta tarjoaakin ainutkertaisen mahdollisuuden kurkistaa nuorten koreografien tapaan katsoa ja ymmärtää maailmaa.
18.5. TEOT-illassa nähdään oppilaiden omien koreografioiden lisäksi Tiina Koistisen opinnäytetyö LÖYTÖ-keksintö, älynväläys, hyvä naimakauppa, ahaa-elämys tutkii liiketasoja koreografian lähtökohtana. Kenties kuivalta kuulostava aihe herää aivan uudella tavalla eloon, kun lavalle astuu Tiinan lisäksi hänen puolisonsa Karri Koistinen, joka omalla liikekielellään tuo virkistävää vaihtelua tanssiteokseen. Opinnäytetyö on puhtaasti liikelähtöinen koreografia, mutta taiteellisuudessaan tarjoaa katsojalle tilaisuuden myös tulkinnoille ja tunteille.
TEOT on Savonian tanssinopettajaopiskelijoiden luoma konsepti, jossa nähdään tanssin opiskelijoiden omia koreografioita. Ensimmäiset TEOT-koreografiaillat järjestettiin 2000-luvun alussa.
Iltojen esitystarjonta vaihtelee, seuraa tiedotusta Facebookista(avautuu uudessa ikkunassa).
Esitykset
Torstai 18.5. klo 19.00
Perjantai 19.5. klo 19.00
Lauantai 20.5. klo 19.00
Sotku (Suokatu 42/2, Kuopio)
Paikkavaraukset: eeri.pihlajakari@savonia.fi