Lippukauppa suljetaan klo 18:30, tämän jälkeen liput ovelta.
TAITEILIJAN NÄKÖKULMA - keskustelutilaisuus on heti esityksen jälkeen. Ei klo 20:30, kuten käsiohjelmassa virheellisesti mainitaan. Esityksen kesto n. 40 min.
Entä jos hetken ajan, ehkä puoli tuntia, ehkä pidempään, kaksi sielua kohtaavat ja yhdistyvät uudelleen. He tietävät toisistaan kaiken, mutta ovat unohtaneet kaukaisen ja kuitenkin niin läheisen yhteisen menneisyytensä. Hänen äänensä, hänen kosketuksensa, otteensa, makunsa. Kaukana nykymaailmasta nämä kaksi saavat viimeisen mahdollisuuden muuttua yhdeksi ennen kuin väistämätön ja raaka kohtalo erottaa heidät ikuisesti.
Thibault Monnierin koreografia Hallowed Be Thy Name duettona Minna Tervamäen kanssa tutkii modernin aikamme sosiaalista ahdistusta. Kuinka on mahdollista, että olemme niin eriytyneet toisistamme ja samalla kuitenkin jatkuvasti yhteydessä johonkin. Moderni kulutusyhteiskunta sokaisee uskomaan, että ihminen on edelleen sosiaalinen olento, samalla kun sosiaalisuutemme on hitaasti kuolemassa. Taiteilija toivoo teoksensa tuovan yleisön yhteen, näyttääkseen miten tärkeää ihmisten on tuntea olevansa yhtä, välittämättä toistensa taustoista, kulttuurista, tarinasta…
“Tätä rukousta ei ole osoitettu menneisyyden jumalille, se on osoitettu juuri teille, rakas yleisö. Olkoon teidän läsnäolonne yhtä tärkeää kuin minun ja huudettakoon teidän nimeänne yhtä kovaa kuin minun. Huudettakoon vieressäsi istuvan nimeä yhtä kovaa kuin sinun ja samoin tästä eteenpäin kaikkien sielujen, joita kohtaat elämäsi varrella.”
Ranskasta lähtöisin oleva balettitanssija ja koreografi Thibault Monnier on tanssinut viime vuodet Kansallisbaletin riveissä. Balettitanssija Minna Tervamäki on tehnyt menestyksekkään ja pitkän uran Kansallisbaletissa, josta hän eläköityi vuonna 2012. Tervamäki on esiintynyt lukuisten tanssiteosten päärooleissa ja tehnyt myös koreografioita vuodesta 2005.
Koreografia: Thibault Monnier
Esiintyjät: Thibault Monnier ja Minna Tervamäki
Tuotanto: Thibault Monnier.
Musiikki: Kevin MacLeod ja Mario Spinetti.
Tukijat: Aleksanterin Teatteri, Ranskan Instituutti Suomessa.
Kesto 40 min
Kuva: Mikko Rasila
Perjantai 29.11. klo 19.00
Taidekeskus Ahjo, Kirkkokatu 23 Joensuu
TAITEILIJAN NÄKÖKULMA - THIBAULT MONNIER
Esityksen jälkeen järjestettävässä tapaamisessa ajankohtaisten teemojen äärellä keskustelemassa illan taiteilijat ja työryhmä, Itä-Suomen tanssin aluekeskusken taiteellinen johtaja Jaakko Toivonen sekä yleisö.
Liput 15 € / 10 €
Liput ennakkoon ITAK:n verkkokaupasta.
Liput myös 30 min ennen ovelta.
Katso traileri alta
Hallowed Be Thy Name on osa Yksin sateessa -festivaalin ohjelmistoa.
Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottama festivaali järjestetään Joensuussa 28.- 30.11.2019.
Katso koko ohjelma TÄÄLLÄ
