Tanssija on levittänyt sormensa ja kätensä eri suuntiin. Hän on pukeutunut pehmeään vaahtomuovisuojukseen ja täyttänyt poskensa pyöreiksi ilmalla.
Kuva: Petra Kuha

SOTURIT-teokseen valittiin kaksi tanssijaa avoimella haulla

Luxemburgilaisen koreografin Anne-Mareike Hessin teos SOTURIT tulee ensi-iltaan ITAK-näyttämölle 11.3.2026. SOTURIT tarkastelee maskuliiniseksi koodatun soturin arkkityypin kautta kriittisesti sitä, mitä vahvuus merkitsee nykypäivän maailmassa. Teos on Tanssiteatteri Minimin ja Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen yhteistuotanto.

Teokseen järjestettiin syksyllä 2025 avoin koetanssi, jossa etsittiin kahta ammattitanssijaa osaksi työryhmää. Koetanssin kautta tanssijoiksi valittiin tanssitaiteilijat Tuija Lappalainen ja Eevi Kinnunen. Kolmantena esiintyjänä teoksessa tanssii Tanssiteatteri Minimin Virva Torkko-Muñoz.

Virva Torkko-Muñoz
Virva Torkko-Muñoz on kuopiolainen tanssitaiteilija. Esiintyjyyys, opettajuus ja koreografina toimiminen kulkevat erottamattomina elementteinä Virvan taiteilijuudessa. Taiteellisena missiona hänellä on tanssitaiteen saavutettavuuden edistäminen. Hän on valmistunut klassisen baletin opettajaksi Savonia ammattikorkeakoulussa (2014), jatkokouluttautunut nykytanssin saralla Budapest Contemporary Dance Academy- korkeakoulussa (tanssitaiteen kandidaatti 2018) ja suorittanut tanssinopettajan YAMK -tutkinnon Oulun ammattikorkeakoulussa (2022). Tanssiteatteri Minimissä Virva on työskennellyt vuodesta 2019.

Tuija Lappalainen
Tuija Lappalainen työskentelee monitaiteisesti esiintymisen, koreografian, ohjauksen ja dramaturgian parissa tanssin, nykyesitystaiteen ja teatterin kentillä. Hän on tehnyt yhteistyötä tanssijana mm. koreografien Anna Torkkelin (Bliss 2025),Jenni-Elina von Baghin (As time goes by 2023),Lindon Shimizun (Grasp 2025, Birongitai 2021),Sara Grotenfeltin (Voyage voyage 2024-) teoksissa sekä näyttelijänä Ishwar Maharajin eri ohjauksissa. Tuijan viimeisimpiä teoksia ovat Turku Youth Companylle toteutettu Je ne sais quoi (2025) ja Tanssivirtaa Tampereella 2025 ja Barker-teatterissa 2024 esitetty HUM.

Eevi Kinnunen
Eevi Kinnunen työskentelee esiintyjänä ja koreografina ammentaen queer-kokemuksista kehon, äänen, videon ja materian kautta. Eeville on tärkeää luoda turvallisia tiloja, joissa tanssi voi kukoistaa. Eevi on työskennellyt mm.Simone Moussetin,Sophia Rodríguezin,David Zambranon ja Laura Lehtisen kanssa. Merkittävä osa hänen taiteellisesta työskentelystään tapahtuu kahdessa kollektiivissa: Project.tgthr yhdessä Olivia Ronzanin kanssa sekä Riiviöt yhdessä Tasha Hess-Neustadtin kanssa. Kollektiivien ensi-iltoihin kuuluvat Lempi (2025),A Long Story About Our Baby (2023) jaSuper We, Super Me (2022). 
 
Liput SOTURIT-esityksiin ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa(avautuu uudessa ikkunassa)! Varmista paikkasi esityksissä hyvissä ajoin.