
Liikkuva Lautapeli on interaktiivinen pienen työryhmän lastentanssiteos, johon teoksen työryhmä etsii Pelituomari hahmoon esiintyjää. Teoksen työskentelyjakso tapahtuu alustavasti etänä 25.-26.9.2021, Joensuussa 8.10.-21.10.2021 ja esitykset (3kpl) Joensuussa 22.10.-24.10.2021 sekä lisäksi työryhmä työskentelee itsenäisten tehtävien äärellä parin työpäivän verran.
Esiintyjältä tarvitsemme tottumusta käyttää ääntä ilmaisun välineenä, puheena ja mahdollisesti myös lauluna. Liikkeellinen taito katsotaan hyväksi, mutta ei ole välttämätöntä. Pelituomari toimii teoksessa yleisön hostina ja kertojana, joten hänen täytyy osata reagoida ja kommunikoida yleisön kanssa tilanteen tarpeen mukaisesti. Työskentelemme työryhmänä yhdessä, joten hahmon ydin, tyyli ja muoto syntyy työskentelyn kautta tekijän ja teoksen näköiseksi.
Työskentelyä tulee yhteensä noin 3 viikon verran (97,5h) ja esityksiä 3 kpl. Maksamme työskentelystä apurahana 1875 euroa ja esityksistä 200 euroa/per esitys eli yhteensä 2475 euroa. Järjestämme videopuheluhaastattelun hakemusten perusteella heinäkuun alussa. Pohjois-Karjalassa asuminen on eduksi teoksen käytännön kannalta, mutta ei välttämätöntä.
Hakemukset tulee lähettää sähköisen hakulomakkeen kautta 7.7.2021 mennessä. Linkki hakemukseen: https://forms.gle/
Lisätietoja: riikka.e.tolonen@
Kuva: © Paavo Blåfield(opens in new window)