Joukko eri ikäisiä tavallisia ihmisiä maassa polvillaan kurottelee eri suuntiin toistensa käsien lomaan. Heillä on värikkäät vaatteet ja keskittyneet ilmeet ja he koskettavat toisiaan käsillään.
Photo Sampo Jaakkola

Ilmoittaudu mukaan Tavis Dance Companyn ryhmiin kevätkaudelle 2026!

Tavis Dance Company on harrastusryhmä, joka koostuu tavallisista eri-ikäisistä ihmisistä, joilla on uteliaisuutta, avoimuutta sekä halua ilmaista itseään ja kokeilla uutta. Nyt voit ilmoittautua mukaan kevään 2026 ryhmiin! 

TDC:n tanssijat ovat monipuolinen ja värikäs joukko eri-ikäisiä, erilaisia ja ilmaisuvoimaisia persoonia. Ryhmässä vallitsee uteliaisuus, avoimuus ja vahva halu ilmaista itseään.

Keväällä 2026 treenaa kaksi treeniryhmää: Tanssien tutuksi ja Syväsukellus.

Alta löydät ryhmien kuvaukset, ilmoittautumisohjeet, ohjaaja Katja Mustosen esittelyn sekä treeniryhmien aikataulun. Lisäksi kaudella on muutamilla kerroilla vieraileva ohjaaja.

Tanssien tutuiksi
Ryhmässä tutustutaan itseen ja toisiin tanssien, liikkuen ja koskettaen. Tunneilla tehdään nykytanssiin ja liikeimprovisaatioon perustavia ohjattuja improvisaatioharjoituksia, ollaan uteliaita ja tanssitaan omista lähtökohdista käsin. Ryhmässä saa tutkia omaa tanssijuuttaan luovasti ja rohkeasti. Tunneilla liikutaan yksin, parin tai koko ryhmän kanssa tutkien erilaisia tapoja ilmaista itseään tanssia ja kehollista ilmaisua hyödyntäen. Osallistuminen ei vaadi aiempaa tanssitaustaa.

Syväsukellus
Ryhmässä keskitytään tutkimaan syväluotaavammin oman tanssijuuden ja ruumiillisuuden rajoja ja mahdollisuuksia. Tunneilla työskennellään score-pohjaisesti, sekä ohjaajan ehdottamien, että ryhmästä nousevien teemojen äärellä. Ryhmän työskentelyn keskiössä on tutkimuksellinen ote taidetanssiin ja keholliseen ilmaisuun. Tunneilla liikutaan yksin, parin tai ryhmän kanssa. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat ennakkoluulottomasti ja syventyen tutkia omaa tanssijuuttaan.

Ohjaaja
Katja Mustonen

Katja on tanssitaiteilija, tanssinopettaja ja koreografi. Työ tanssin parissa on kuljettanut häntä ympäri maailmaa viimeiset parikymmentä vuotta ja viimeisimpänä tuonut tänne Kuopioon Tanssiteatteri Minimille. Tanssissa häntä kiinnostavat kokonaisvaltainen esiintyjyys, jossa vahvaan fyysisyyteen yhdistyvät kokemuksellisuus, tunne- ja energiatyöskentely sekä mielikuvitus. Nykytanssin sisällä Katjan erityisosaaminen ja sydäntä lähimpänä ovat improvisaatio, paritekniikat ja kontakti-improvisaatio.

Kevään 2026 aikataulu

Tanssien tutuiksi -ryhmä kokoontuu klo 17.30–19 (1,5h)
Syväsukellus -ryhmä kokoontuu klo 19–21 (2h)

Kokoontumiset
ma 12.1.
ma 19.1.
ma 26.1.
ma 2.2.
ma 9.2. - sijainen
ma 23.2.
ma 16.3.
ma 23.3. - sijainen
ma 30.3.
ma 13.4.
ma 27.4.
ma 4.5.
ma 11.5.
ma 25.5.
ma 1.6. 

Hinta
Tanssien tutuiksi 155 € / 135 €*
Syväsukellus 175 € / 155 €*
Osallistuminen Tavis Dance Companyn kannatusmaksulla: 200 €**

*Alennettuun hintaan ovat oikeutettuja opiskelijat, ase- tai siviilipalvelustaan suorittavat, eläkeläiset, työttömät. Valmistauduthan todistamaan oikeutesi alennettuun kurssimaksuun.
**Kannatusmaksun voit valita, jos haluat ja voit tukea taloudellisesti TDC:n toimintaa. 

Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu mukaan 5.12.2025 mennessä sähköpostitse  itak@itak.fi. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu ovat sitovia. Ilmoita viestissäsi, kumpaan ryhmään haluat mukaan. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Saat vastauksen ilmoittautumiseen ja maksuohjeet sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Huomioithan, että kurssimaksu tulee olla maksettuna ilmoitettuun maksupäivään mennessä.

Tavisten etuhinta ITAK-näyttämön esityksiin
Tavis Dance Companyn jäsenenä pääset katsomaan Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen esitystarjontaa ITAK-näyttämöllä aina 5 euron hintaan. Suosittelemme varaamaan esityksistä paikan aina etukäteen sähköpostilla itak@itak.fi.

Tavis Dance Companyn tarina
Tavis Dance Company lähti liikkeelle Tomi Paasosen vuonna 2013 aloittamista tanssityöpajoista varttuneille kuopiolaisille taviksille. Osallistujia kehotettiin olemaan uteliaita ja tulemaan kokeilemaan liikkeellistä ilmaisua ja kehollista luovuutta. Heitä kannustettiin antamaan ajatusten, aistien, muistien ja tunteiden liikuttaa heidän kehojaan.

Ryhmän lähtöajatuksena oli tuoda tanssi ja liikkeellinen ajattelu lähemmäksi ihmisiä, joilla ei ollut aiempaa tanssikokemusta. Näin pyrittiin myös kasvattamaan tanssista kiinnostunutta yleisöä sekä ujuttamaan tanssin voimaa ihmisten arkeen.

Tavis Dance Company aloitti toimintansa tammikuussa 2017. Toiminta on vastannut suureen tarpeeseen aikuisten nykytanssin harrastamisen ja kokemisen kehittämisessä. TDC on myös esiintynyt Kuopiossa Paikallisliike -nykytanssifestivaalilla vuosina 2017, 2018 ja 2019 erimuotoisilla teoksilla. Tavikset ovat keikkailleet myös Suonenjoella Kasaridiskossa ja Kaustinen Folk Music festivaaleilla.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä jos ohjaaja sairastuu ja tunti perutaan?
Ohjaajan sairastapauksen sattuessa, ITAK pyrkii etsimään ohjaajalle sijaisen kyseiselle tunnille tai siirtämään sovitun tunnin toiseen ajankohtaan. ITAK tiedottaa sairastapauksista erikseen osallistujille sähköpostitse. 

Entä jos itse sairastun tai joudun olemaan poissa?
Ilmoita ohjaajalle tai Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottajaan, jos et pääse osallistumaan yksittäiselle tunnille. Jos koko kausi on vaarassa mennä ohi niin ole yhteydessä ITAK:n tuottajaan.

Millaista on olla mukana Taviksissa?
Tavis Dance Company -tanssitoiminta perustuu luottamukselle ja tekemisen vapaudelle mutta myös vastuulle. Ohjaajat ovat vastuussa kokonaisuudesta, mutta jokainen tanssija on taas vastuussa itsestään ja omasta työskentelystään. Turvallinen ja mukava ilmapiiri luodaan aina yhdessä osallistujien kanssa.

En ole koskaan tanssinut. Voinko tulla ryhmään?
Kyllä! Tavis Dance Companyssa liikutaan oman kehon kielen, omien liikeratojen ja mukavuusalueen mukaan. Et tarvitse aiempaa kokemusta, vaan oma liikekielesi on ainoa oikea.Mitä puen päälle treeneihin?Mukavat, itselle sopivat vaatteet, joissa on hyvä liikkua. Myös vesipullo kannattaa pitää mukana!

Entä jos fyysinen kontakti muiden ihmisten kanssa jännittää?
Kerro jännityksestäsi avoimesti ohjaajalle. Kaikki treenikerroilla tehtävät harjoitteet perustuvat vapaaehtoisuuteen, eikä kukaan joudu tekemään asioita, joita ei halua.