Tavis Dance Company ryhmä koostuu tavallisista eri-ikäisistä ihmisistä, joilla on uteliaisuutta, avoimuutta sekä halua ilmaista itseään ja kokeilla uutta. Company aloitti toimintansa tammikuussa 2017. TDC on vastannut suureen tarpeeseen aikuisten tanssin harrastamisen ja kokemisen kehittämisessä. TDC on myös esiintynyt Kuopiossa Paikallisliike -nykytanssifestivaalilla vuosina 2017, 2018 ja 2019 erimuotoisilla teoksilla. Tavikset ovat keikkailleet myös Suonenjoella Kasaridiskossa ja Kaustinen Folk Music festivaaleilla.
Keväällä 2022 jatketaan kahden Tavis Dance Company -ryhmän toteuttamista: treeniryhmä ja tutkimusryhmä. Kaksi eri sisältöistä ryhmää mahdollistavat jokaisen tilanteeseen ja motivaatioon sopivan harrastamisen. Haluamme pitää jokaisen tavistanssijan mukana matkassa ja rohkaista uusia tanssista kiinnostuneita hyppäämään mukaan kyytiin!
Ryhmien ohjaajana kevätkaudella toimii Eevi Tolvanen. Vaihtelevasti mukana on myös vierailevia ohjaajia.
Treeniryhmä
Treeniryhmä kokoontuu maanantai-iltaisin ITAK-näyttämöllä. Ryhmässä keskitytään liikkumiseen improvisaation keinoin - keskiössä omaan kehoon ja sen tuottamaan liikkeeseen tutustuminen. TDC:ssä koetaan yhteisiä tanssillisia hetkiä, liikkeellisiä kokeiluja, juttelua, kosketusta ja koskettumista.
Kevätkausi 2022
150 € normaalihinta // 130 € työtön, opiskelija, eläkeläinenTDC-jäsenenä pääset katsomaan Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen esitystarjontaa ITAK-näyttämöllä aina 5€:n hintaan. Suosittelemme varaamaan esityksistä paikan etukäteen itak@itak.fi
Kevään TDC -treenit järjestetään maanantaisin klo 18.00-20.00: 10.1., 17.1., 24.1., 31.1., 7.2., 14.2., 21.3., 28.3., 4.4., 11.4., 19.4. (huom. tiistai!), 9.5., 16.5., 23.5., 30.5., 2022, ITAK-näyttämö, Suokatu 42/2, Kuopio
Ilmoittauminen ryhmään on auki! Ilmoittautumiset itak@itak.fi. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu on sitova.
Tutkimusryhmä
Tutkimusryhmä antaa mahdollisuuden jatkaa tanssiharrastusta tavoitteellisemmassa ympäristössä ja vastaa tarpeeseen tanssia useammin, kuin kerran viikossa. Suosittelemme tutkimusryhmää Tavis Dance Companyn treeniryhmässä jo ennestään olleille. Nimensä mukaisesti ryhmä tutkii Tavis Dance Companyn tavoitteita, mahdollisuuksia ja unelmia. Ryhmän yleistavoitteena on viedä TDC:tä tavoitteellisempaan suuntaan esiintyvänä ja taidekentällä vaikuttavana tanssiryhmänä. Ryhmän kanssa kehitetään Tavis Dance Companyn toimintaa dialogisemmin, suunnitellaan tulevaisuuden tavoitteita ja kartoitetaan tavistanssijoiden toiveita toiminnallisten harjoitteiden kautta. Tutkimusryhmässä tutustutaan tanssimisen lisäksi koreografian ja komposition rakentamiseen sekä tanssin tuotannolliseen puoleen. Lisätreenit sisältyvät TDC-treenikauteen.
Kevään TDC treeni- ja tutkimusryhmän treenit
180 € normaalihinta // 160 € työtön, opiskelija, eläkeläinen
Kevään TDC-tutkimusryhmä kokoontuu seuraavasti: pe 13.5. klo 18.00-20.00, la 14.5. klo 11.00-13.00, pe 27.5. klo 18.00-20.00, la 28.5. klo 11.00-13.00, pe 3.6. klo 18.00-20.00, la 4.6. klo 11.00-13.00, ITAK-näyttämö, Suokatu 42/2, Kuopio
Ilmoittauminen ryhmään on auki! Ilmoittautumiset itak@itak.fi. Ilmoittautuminen ja kurssimaksu on sitova. Maksimi osallistujamäärä 11 henkilöä.
Ohjaajan sairastapauksen sattuessa, ITAK pyrkii etsimään ohjaajalle sijaisen kyseiselle tunnille tai siirtämään sovitun tunnin toiseen ajankohtaan. ITAK tiedottaa sairastapauksista erikseen osallistujille sähköpostitse.
Mikäli treeniryhmän tunti perutaan sairastapauksesta johtuen, on treeniryhmään ilmoittautuneella oikeus osallistua yhdelle tutkimusryhmän tunnille veloituksetta.
ITAK noudattaa toiminnassaan Suomen lakia ja hallituksen ohjeistuksia ja määräyksiä. Mikäli esimerkiksi kokoontumisrajoitukset estävät toiminnan järjestämisen tai ITAK ottaa toiminnassaa käyttöön koronapassin, muutoksista toimintaan pyritään tiedottamaan hyvissä ajoin osallistujille.
Ensisijaisesti peruuntuneet TDC-harjoituskerrat pyritään siirtämään toiseen ajankohtaan, mutta mikäli se ei ole mahdollista, ITAK tarjoaa lahjakortin esityksiinsä siltä arvolta mitä kausimaksua jäi käyttämättä tai viime kädessä palauttaa rahat osallistujille.
Tavis Dance Company -tanssitoiminta perustuu luottamukselle ja tekemisen vapaudelle mutta myös vastuulle. Ohjaajat ovat vastuussa kokonaisuudesta, mutta jokainen tanssija on taas vastuussa itsestään ja omasta työskentelystään. Turvallinen ja mukava ilmapiiri luodaan aina yhdessä osallistujien kanssa.