Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen osatuotantotukipäätökset vuodelle 2022

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen osatuotantotukihaku vuodelle 2022 oli avoinna 1.-31.10.2020. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä 41. Tuotantotukea haettiin yhteensä 609 030 euroa ja sitä myönnettiin viidelle tuotannolle, yhteensä 50 851,20 euroa (15 kuukausipalkkaa)

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen vuoden 2022 osatuotannot

Ohjelmistovalinnat on tehnyt Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen hallitus ITAK:n taiteellisen johtajan Jaakko Toivosen esityksen pohjalta. Valintaprosessissa noudatettiin jääviyskäytäntöä.Hakemuksia käsitellessä kiinnitettiin huomiota tekijöiden ammattitaitoon, suunnitelman omaperäisyyteen ja ekspressiivisyyteen. Tärkeää oli tekijöiden visio siitä, miten esitys tulee vaikuttamaan yleisöön ja missä määrin se tulee täydentämään jo olemassa olevaa tarjontaa ja ennen kaikkea tuomaan siihen mielenkiintoisen lisän. Lisäksi tarkasteltiin suunnitelman tuotannollista laatua, rahoitussuunnitelmaa ja ideoita tulevan teoksen elinkaaresta.

Itä-Suomen tanssin aluekeskus tarjoaa ei-valituille tuotannoille mahdollisuuden saada palautetta hakemuksensa sisällöstä. Palautekeskusteluaikoja on tarjolla 9.3., 13.3. + 16.3.2021 päiville ja keskusteluajan voi varata ITAK:n verkkosivuilta löytyvästä lomakkeesta.

© Pasi Räsämäki // Lindon Shimizu: Birongitai (ビロンギタイ) on Itä-Suomen tanssin alukeskuksen osatuotanto vuodelle 2021.