Itä-Suomen tanssin aluekeskus hakee taiteellista johtajaa

Itä-Suomen tanssin aluekeskus (ITAK) on yksi Suomen seitsemästä tanssin aluekeskuksesta. Sen toiminta-alue on Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. ITAK tuottaa ympärivuotista esitysohjelmistoa omaan teatteritilaan Kuopiossa, järjestää vuosittain Yksin Sateessa - Joensuun nykytanssifestivaalin sekä esitysvierailuja ja alueellista kiertuetoimintaa. Ylpeänä omasta toiminta-alueestaan, sen tekijöistä ja alueen kehittyvästä esittävän taiteen kentästä ITAK vahvistaa alueen kulttuuritarjonnan monimuotoisuutta, ammattitaiteen roolia ja saavutettavuutta osana paikalliskulttuuria. Oman toiminta-alueen lisäksi ITAK toimii verkostoissa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

ITAK etsii määräaikaiseen työsuhteeseen tanssitaiteen ammattilaista, jolla on näkemystä ja kokemusta taiteellisten sisältöjen ja ohjelmistojen suunnittelusta. 

Taiteellisena johtajana suunnittelet Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen toimintojen sisältöjä (mm. osatuotannot, festivaali, vierailuesitykset), tuet ja kehität alueen ammattilaiskenttää, toimit linkkinä ITAK:n ja alueen taiteilijoiden välillä sekä ylläpidät ja kehität ITAK:n valtakunnallisia ja kansainvälisiä verkostoja. Työssäsi teet tiivistä yhteistyötä ITAK:n muun henkilökunnan ja hallituksen kanssa. Työ edellyttää hyviä yhteistyötaitoja sekä erinomaista taiteellisten sisältöjen tuntemusta. Hyvästä pedagogisten sisältöjen tuntemuksesta on hyötyä. Työnkuvaan ei sisälly oman taiteellisen työn tekemistä. 

HUOM! Tämä on anonyymi rekrytointi. Laadi hakemuksesi ja CV:si (molemmat PDF muodossa) siten, että niissä ei näy nimeä, ikää eikä sukupuolta tai yhteystietoja. Kirjaa nimi, ikä ja yhteystiedot sähköpostin saateviestiin. Tämä mahdollistaa hakemusten anonyymin käsittelyn.

Työpaikkailmoitus TE-palveluiden sivuilla

LÄHETÄ HAKEMUS OSOITTEESEEN

venla.kinnunen@te-toimisto.fi 

Lisätietoja työtehtävästä

Eeva Eloranta toiminnanjohtaja
eeva.eloranta@itak.fi
+358 40 032 9213

www.itak.fi


Yhteystiedot:
Tanssitaiteen tuki ry / Itä-Suomen tanssin aluekeskus 
Työpaikan osoite:
Sotku, Suokatu 42/2, 70110 Kuopio
Palkkaus:
Palkkatoive 
Työkokemus:
1-5 vuotta 
Työ alkaa:
14.3.2022 tai sopimuksen mukaan 
Työaika:
osa-aikatyö 50 %
Työn kesto:
14.3.2022 - 31.12.2023 
Haku päättyy:
9.2.2022