PELTO drive-in nykytanssiteos kirjana
Elokuussa 2021 esitettiin PELTO drive-in nykytanssiteos vain yhden ainoan kerran Kokko1721 residenssin pellolla Kangasniemellä. Jotta kyseinen teos voisi jatkaa elämäänsä ja löytää uusia kokijoita, on Kokko1721 residenssi julkaissut PELTO drive-in nykytanssiteoksen kirjan muodossa. Kirja avaa pääosin valokuvien kautta PELTO-teoksen maailmaa kuin myös sen tekemisen prosessia ja samalla PELTO-teoksen syntypaikan Kokko1721 residenssin olemusta, josta koko teos on saanut alkunsa.
Kirjan kuvat ja taitto ovat tanssitaiteilija-valokuvaaja Jussi Ulkuniemen käsialaa. Kirjan sisältöä on ollut mukana suunnittelemassa myös tanssitaiteilijat Jukka Ristolainen ja Maija Tuomi.
Kirjan julkaisua on tukenut Taike Etelä-Savo.
Kirja on tällä hetkellä luettavissa Kangasniemen kirjastossa, Itä-Suomen tanssin aluekeskuksessa (Sotku, Suokatu 42/2), Taiteen edistämiskeskus Etelä-Savossa (Joensuun toimipiste, Kauppakatu 11, Joensuu), Suomen teatterimuseon tutkijasalin kirjastossa (Kumpulantie 11, Helsinki) ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Sörnäisten kampuksen kirjastossa (Haapaniemenkatu 6, Helsinki) sekä Helsingin yliopiston Kansalliskirjastossa.
PÄIVÄNTANSSIT XXII 5.-8.7.2022
Kokko1721 residenssin järjestämä PÄIVÄNTANSSIT XXII nykytanssitapahtuma toteutuu Pirtin perinnepuistossa neljänä peräkkäisenä päivänä, 5.-8.7.2022, Kangasniemellä. Tansseja ruusuille, kehoille ja kesälle -teoksessa tanssivat Maija Tuomi ja Jukka Ristolainen ja musiikkista vastaa Esa Orre.
Teos alkaa esityspäivinä klo 12 ja yleisö pääsee seuraamaan sitä vapaasti. Joka esityspäivä teos toteutuu perinnepuiston eri osassa. Kesto noin 30 min. Säävaraus.
Tukijat Kangasniemen kunta ja Itä-Suomen tanssin aluekeskus.
PELTO videoteos 9.7.2022
PELTO drive-in esityksen pohjalta on tehty myös itsenäinen videoteos, joka saa ensi-esityksensä la 9.7.2022 klo 14.00 Kangasniemi-salissa. Videoteoksen kuvauksen ja editoinin on tehnyt Savu Media Oy. Tuotantoa on tukenut Taike Etelä-Savo.