
Tavis Dance Company on Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottama nykytanssiryhmä. Ryhmä koostuu tavallisista eri-ikäisistä ihmisistä, joilla on uteliaisuutta, avoimuutta sekä halua ilmaista itseään ja kokeilla uutta. Company aloitti toimintansa tammikuussa 2017. TDC on vastannut suureen tarpeeseen aikuisten tanssin harrastamisen ja kokemisen kehittämisessä. Kesällä 2019 TDC toteutti pitkäkestoisen liiketeoksen Kuopion Taidemuseossa osana Paikallisliike -festivaalia. Ensimmäisen kokoillan teoksensa TDC toteutti vuotta aiemmin Sotku-teatterilla Paikallisliike-nykytanssifestivaaleilla 17.6.2018. Tavikset ovat keikkailleet myös vuoden 2017 Paikallisliike-festivaaleilla, Suonenjoella Kasaridiskossa ja kesällä 2018 Tavikset nähtiin myös Kaustinen folk music festivaaleilla.
Syksyllä 2019 jatketaan kahden Tavis Dance Company -ryhmän toteuttamista: treeniryhmä ja tutkimusryhmä. Kaksi eri sisältöistä ryhmää mahdollistavat jokaisen tilanteeseen ja motivaatioon sopivan harrastamisen. Haluamme pitää jokaisen tavistanssijan mukana matkassa ja rohkaista uusia tanssista kiinnostuneita hyppäämään mukaan kyytiin!
Treeniryhmä
Ryhmä jatkaa edellisten vuosien mallin mukaisesti. Ryhmä kokoontuu maanantai-iltaisin Sotku-teatterilla ja ryhmään voi osallistua oman motivaation mukaisesti. Treeniryhmässä keskitytään liikkumiseen improvisaation keinoin. Keskiössä on omaan kehoon ja sen tuottamaan liikkeeseen tutustuminen vuorovaikutuksessa muihin tanssijoihin. Oletko kiinnostunut tanssista ja liikkeellisestä ilmaisusta, mutta uskot ettei sinulla ole siihen taipumusta, sopivaa kehoa tai koet olevasi liian vanha? Silloin tämä ryhmä on sinulle. Tule kokeilemaan liikkeellistä ilmaisua ja kehollista luovuutta. Anna ajatustesi, aistiesi, muistojesi ja tunteidesi liikuttaa itseäsi.
Aiempi tanssikokemus ei ole tarpeen. Uteliaisuus, avoimuus, halu ilmaista itseään ja kokeilla uutta riittää. Tarkoituksena on avoin ja luova tila, jossa jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi. Osallistujat vaikuttavat tuntien sisältöön, tehtäviin ja työstettäviin asioihin. Ideoidaan yhdessä mitä halutaan tehdä - tarkoituksena luoda jokaiselle tasavertainen mahdollisuus ilmaista itseään omalla kehollaan. Ryhmässä koetaan yhteisiä tanssillisia hetkiä, liikkeellisiä kokeiluja, juttelua, kosketusta ja koskettumista. Löydetään yhdessä keinot omaan tanssiin!
Syksyn harjoituksissa on vielä muutamia varmistamattomia päivä, mutta niiden toteutuminen tai korvaavat päivät ilmoitetaan mahdollisimman pian. Varmistamattomat päivät on kirjattu sulkuihin.
Syksyn harjoitukset: maanantaisin 12.8., 19.8, 26.8., 2.9., 9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10., 14.10., 21.10., 28.10., 18.11., 25.11., 2.12., 9.12. 2019 klo 18.00-20.00, Sotku-teatteri, Kuopio
Syyskauden hinta: 150/130€ (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)
Tutkimusryhmä
Tutkimusryhmä antaa mahdollisuuden jatkaa tanssiharrastusta tavoitteellisemmassa ympäristössä ja vastaa tarpeeseen tanssia useammin, kuin kerran viikossa. Nimensä mukaisesti ryhmä tutkii Tavis Dance Companyn tavoitteita, mahdollisuuksia ja unelmia. Ryhmän yleistavoitteena on viedä TDC:tä tavoitteellisempaan suuntaan esiintyvänä ja taidekentällä vaikuttavana tanssiryhmänä. Ryhmän kanssa kehitetään Tavis Dance Companyn toimintaa dialogisemmin, suunnitellaan tulevaisuuden tavoitteita ja kartoitetaan tavistanssijoiden toiveita toiminnallisten harjoitteiden kautta. Tutkimusryhmässä tutustutaan tanssimisen lisäksi koreografian ja komposition rakentamiseen sekä tanssin tuotannolliseen puoleen. Ryhmä voi tehdä halutessaan tanssikeikkoja, hakea festivaaleille, suunnitella seuraavaa teosta tai mitä tahansa muuta mihin yhteisen unelmat vievät!
Tutkimusryhmän lisätreenit: ke 14.8, ke 28.8., ke 11.9., (ti 24.9.), ke 16.10., ke 23.10.2019 klo 18.00-20.00 Sotku-teatteri, Kuopio
Syyskauden hinta lisätreenin kanssa: 180/160€ (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)
Pidätämme oikeuden muutoksiin ja niistä tiedotetaan mahdollisimman pian.
Ilmoittautumiset itak@itak.fi(opens in new window)
Lisätietoja: itak@itak.fi(opens in new window) / maijariitta.karhulahti@itak.fi(opens in new window) / 050 581 6300