
Itä-Suomen tanssin aluekeskus on saanut Jenny ja Antti Wihurin rahastolta 23 000€ apurahan uuden nuorten tanssintekijöiden mentorointiohjelman pilotointiin vuodelle 2021. Vesillelasku-projekti toteutetaan yhteistyössä Tanssiteatteri Minimin ja Kuopio Tanssii
ja Soi -festivaalin kanssa. Projekti on uudenlainen avaus tanssin kentällä ja sillä toivotaan olevan positiivinen vaikutus nuorten tanssitaiteilijoiden kehittymiseen, ammatissa työllistymiseen sekä Itä-Suomen vetovoimaisuuteen tanssitaiteen ammattilaiskentän näkökulmasta.
Vesillelasku-projekti on vuoden kestävä pilottihanke, jossa ammattilaisuran alussa olevia tanssijoita ja koreografeja opastetaan ja tuetaan taiteellisesti sekä tuotannollisesti.Yhteistyötahot tarjoavat Vesillelaskun kautta vuoden aikana mukaan valituille nuorille taiteilijoille mahdollisuuden työskennellä yhteistyössä kolmen tanssin ammattilaisorganisaation kanssa.
Työsuhteen aikana taiteilijat harjoittelevat aktiivisesti ja jakavat työtään toisilleen sekä yleisölle, saaden samalla arvokasta palautetta työstään. Lähtökohtana tekemiselle on kunkin taiteilijan omat intressit ja lähtökohdat. Projektin osallistujat rekrytoidaan avoimen haun kautta ja kolmen järjestäjäorganisaation taiteelliset johtajat valitsevat osallistujat motivaatiokirjeiden avulla. Taiteilijahaku projektiin käynnistyy syksyllä 2020.
Vesillelasku on avauksena ainutlaatuinen paikallisten tanssitoimijoiden välillä ja organisaatiot ovat yhteistyöstä innoissaan. “Projekti toimii ponnahduslautana nuorille tanssin ammattilaisille ja sen kautta ITAK ja kumppanit Tanssiteatteri Minimi sekä Kuopio Tanssii ja Soi, ottavat edelläkävijän roolin heidän ammattilaisuuteen perehdyttämisessä. Kun toteuttajina ovat tanssin aluekeskus, teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluva pitkän historian omaava tanssiryhmä ja merkittävä kansainvälinen tanssifestivaali, niin voidaan epäilemättä todeta, että järjestäjäorganisaatioista löytyy huippuosaamista koko Suomen tanssinkentän skaalassa.”, kertoo Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja Jaakko Toivonen
Lisätietoja:
Ulrika Vilke
Itä-Suomen tanssin aluekeskus, toiminnanjohtaja
ulrika.vilke@itak.fi / 040 032 921
Jaakko Toivonen
Itä-Suomen tanssin aluekeskus, taiteellinen johtaja
jaakko.toivonen@itak.fi / 040 032 9212